Avantin XXXIV Suvisoitto tulee – ohjelma julkaistu, liput myynnissä

Suvisoitto FB ja instagram 1920 x 1920

Avantin Suvisoitto saapuu kesäiseen Porvooseen 26.-30.6.2019. Festivaalin taiteellisena suunnittelijana toimii sveitsiläinen kapellimestari Baldur Brönnimann. Vuoden 2019 teemana on City of Music, kun musiikki tuodaan Porvoon kaduille ja kahviloihin. Musiikki maalaa eri tunnelmia ja kuvitteellisia soivia kirjoituksia Porvoon kaduille ja talojen seiniin.

Taidetehtaan Avanti-salissa saa Suomen ensiesityksen Jukka Tiensuun teos Teoton, joka on sävelletty sen esittäjälle, sheng-virtuoosi Wu Weille. Sheng eli suu-urut on etenkin Kiinassa ja Koreassa tunnettu tuhansia vuosia vanha puhallinsoitin, jonka äänentuotanto on sukua länsimaiselle harmonikalle ja harmonille.

Uutta kesän festivaalilla ovat avoimet lounge-klubit, joissa festivaalin kansainväliset tähdet Wu Wei ja viulisti Jennifer Koh liittyvät festivaalivieraiden seuraan illan pimetessä Avanti-salin lämpiössä. Musiikki laskeutuu lavalta ihmisten lähelle ja yleisö pääsee nauttimaan kansainvälisten taiteilijoiden korkeatasoisesta improvisoinnista. Amerikkalaisviulisti Jennifer Koh esiintyy myös lauantaina Porvoon kahviloissa ja soittaa teoksia sooloviululle. Koh on myös perjantai-iltana György Ligetin fantastisen viulukonserton solisti.

Lajiensa legendat Matti Salminen ja M.A. Numminen kohtaavat jälleen, kun Humppavanti! tekee paluun Suvisoiton ohjelmistoon. Illan aikana Avanti-salissa kuullaan niin M.A. Nummisen ja Unto Monosen kuin Schubertin ja Wagnerin sävellyksiä vähän epätavallisemmissa asuissa. Loppukonsertissa festivaalin folk-teema huipentuu György Ligetin Concert Românesc -teoksessa sekä Beethovenin ”Pastoraalisinfoniassa”.

Suvisoiton ohjelmassa on niin Avantin gambayhtye ja kuningas Henrik VIII:n sävellyksiä kuin suomalaista kansanmusiikkia sekä sävellyksiä nuorena kuolleen porvoolaisekspressionisti Valle Rosenbergin (1891-1919) ajoilta. Perinteiseen tapaan ohjelmassa on myös sävellystyöpajan konsertti, jossa teokset liittyvät avantgarde-lyhytfilmeihin, sekä lastenkonsertti, jossa musiikkia saa koskettaa.

Avantin 34. Suvisoitto -festivaalia tukevat Porvoon kaupunki, Suomen Kulttuurirahasto, Svenska Kulturfonden ja Porvoon Aktiasäätiö.

Liput ovat nyt myynnissä Lippupisteen myyntipisteissä sekä osoitteessa www.lippu.fi/avanti.

Ohjelma ja tietoa tulevasta festivaalista löytyy täältä.

Festivaalipassitiedustelut suoraan Avantin toimistosta (yhteystiedot alla).

Lisätietoja:

Avantin toimisto, avanti@avantimusic.fi, puh. 050 581 0409

Avanti! Musiikkitalolla: A Mad Song

Mad Song 23.3.2019
La 23.3.2019 klo 15.00, Musiikkitalon Harjoitussali Paavo
Avanti! tuo Musiikkitalon Harjoitussali Paavoon maallista barokkimusiikkia 1600-luvun Lontoon rosoisilta kujilta.
 
Barokin musiikki oli paljon muutakin kuin Bachia kirkoissa. Kapakoissa ja kaduilla soi musiikki laulettuna ja tanssittuna, eikä sen tarkoitus ollut Jumalan ylistäminen. Kansan melankoliset laulut kertoivat niin mielipuolisesta onnesta kuin onnettomuuksistakin ja tulkinnoissa ei sävyjä säästelty.
 
Esiintyjät:
 
Jukka Rautasalo
gambat ja musiikinjohto
 
Tuuli Lindeberg
laulu
 
Anthony Marini
viulu ja tenorigamba
 
Ilkka Heinonen
jouhikko ja violone
 
Matias Häkkinen
cembalo
Liput: alk. 8€ (Ticketmaster tai Musiikkitalon lipunmyynti
Konsertti on osa Avantin, UMOn ja FiBOn yhteistä AUF-konserttisarjaa, johon kuuluvat seuraavat konsertit:
La 23.3. klo 15 Avanti!: A Mad Song
To 18.4.2019 klo 13 UMO & Iro Haarla: Silent Music
Ke 8.5. klo 13 FiBO: Brexit Music
 
AUF-sarjalipulla pääset kuuntelemaan edullisesti kaikki sarjan kolme konserttia. Yksittäinen lippu konserttiin Musiikkitalosta ostettuna 7 € ja sarjalippu 13,50 €. Jos ostat liput Ticketmasterista, lisätään hintoihin palvelumaksut 1 € / 3 €.